Kirstikki on erityisesti ompeluun painottuva käsityötarvikkeiden monipuolinen verkkokauppa. Meillä on myynnissä kaikenlaisia tarvikkeita ja materiaaleja ompeluun, neulontaan ja muihin käsitöihin. Haluamme tarjota kaikille ja kaikkialla Suomessa asuville käsityötarvikekaupan kotiisi. Valikoimamme kasvaa jatkuvasti jotta Kirstikki on paikka, josta käsitöiden tekijä löytää mahdollisimman paljon tarvitsemiaan tuotteita yhdestä paikasta.
Kauppaa pyöritän minä, Leena. Olen koulutukseltani käsityönopettaja ja kahden tytön äiti. Olen harrastanut ompelua ja neulontaa niin kauan kuin muistan. Vaateompelu-urani alkoi jo lapsena barbin vaatteista, ja koulun käsityötunnilla neulottiin jo kirjoneulesormikkaita.
Kirstikki on kokenut monenlaisia muutoksia pitkän historiansa aikana. Kirstikki aloitti toimintansa jo 60-luvun Helsingin Kalliossa nimellä Uudenmaan Konemyynti, jossa myytiin sekä ompelukoneita että kaikenlaisia kodinkoneita. 1980-luvulla liike muutti Töölöön Mannerheimintielle ja erikoistui ompelukoneiden ja saumurien sekä ompelutarvikkeiden myyntiin. Vuonna 2006 liikkeen nimi vaihtui omistajavaihdoksen myötä Kirstikiksi, ja pian valikoimiin tuli myös neulelangat ja -tarvikkeet. Verkkokauppa aloitti toimintansa 2012. Työskentelin kivijalkamyymälässä Mannerheimintiellä useita vuosia, ja kun syksyllä 2018 kivijalkaliike Mannerheimintiellä lopetti, jatkoin verkkokaupan toimintaa itsenäisenä yrittäjänä. Avasimme jälleen myymälän syksyllä 2022, osoitteeseen Museokatu 28 00100 Helsinki.
Tervetuloa ostoksille joko verkkokauppaan tai Etu-Töölöön :)